keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kuulumisia ja elämää

Taas on ollut tapahtumaa että melkein ahistaa. Tossa toissa lauantaina oli LIROn alumni-ilta, jossa oli vanhoja tekijöitä 2000-luvun alusta lähtien. Oli oikein mukavaa tutustuu kyseisiin henkilöihin ja viettää rentoo iltaa kyseisen porukan kanssa! Iltaan kuulu tutustumisten lisäksi saunaa, ruokaa ja tietenkin jääkiekkoa! Itsehän toimin kuskina kyseisen illan, koska sunnuntaina piti lähtee viihdyttämään äitiä äitienpäivien kunniaks.




Sabaton oli kova juttu
Kyl ny kiiaan mahtuu helposti 5 henkee ja KreBa!

Sitten olikin äitien päivä! Vein äitin yllätykseksi Heurekaan ja äiti näytti tykkäävän lahjasta! Oli oikein mielenkiintost päästä tutkii uusii härpäkkeit ja muita sellaisia kun en ole ollut pitkään aikaan siellä pyörähtämässä. Päästiin huuhtomaan kultaa ja kilpailemaan kaikennäkösissä tietotaidoissa :)






k

Kiviauto  :D
Olen melkein erikoinen ihminen
Lisää kiviautoi
Hieman erilainen äitienpäivä kakku: jäätelökakku!
kisumisu
Äiti kartoittamassa metroja



trapetsitaitelua

kultaa!


Torstaina oli sitten valmistuvienilta johon minä ja hekku tehtiin 20 pizzaa! Enpä tee hetkeen pizzaa :') Saunomista ja hengaamista ja tietysti lätkän kattomista! Harmikseen Suomi tippui tuolloin kisoista joka hieman latisti tunnelmaa.

Lätkäkatsomo!

7 michelin tähen mestarikokki KreBa
RAINBOW
Viime lauantaina oli sitten RINOn järkkäämät re:load lanit Riihimäellä. Taas lisää uusia tuttuja ja vanhojen kavereiden moikkaamista! Itse osallistuin gang beast turnaukseen jossa en päässyt kuin semifinaaleihin asti, mutta hauskaa oli. Osallistuin myös taidekilpailuosioon jossa teemana oli mount your friend. Sijoitusta siinä lajissa ei tullut,mutta oli hauskaa pitkästä aikaa näperrellä käsillä muovailuvahaa. 

kerrankin pääs käyttää nörttipaitaa





Oculus rift oli myös käytössä! On kyl huikee laite!



maagipingu
Aurinko ja punaset verhot luovat aika jännän valoilmiön
Tänään tuli kotiuduttuu myös AMK päiviltä mutta siitä sitten tulee oma juttunsa!

Mitä iistimpää, sitä siistinpää- Notkea Rotta