torstai 7. toukokuuta 2015

Hupsista!

Se oli se vappu se! Vappu alotettiin Naturan neliottelun tiimoilla pikku veskulla oikein kivassa kelissä! Hyvin oli myös muitakin kuin Naturan omia opiskelijoita päässyt osallistumaan. Homman nimi oli se että omassa joukkueessa kierreltiin Pokémon ja ympäristöekologia teemallisia rasteja neliottelu meiningillä. Parilla rastilla oli urheilullisuutta ja muita tietotaitoa vaativia tehtäviä. Myös bonus tehtävät olivat ihan hauskoja. Keksittiin esimerkiksi uus pokémon!

Uus Pokémon: Finkki! (Tarkoituksena oli rakentaa
 pokémon niistä tarvikkeista mitä oli mukana)
© Mika
© Mika
© Mika

Vappu alkoi muutamien osalta tiistaina Toogasitsien meiningeis. Oikein hullunkuriset sitsit mainiolla pikkupoppoolla. Ruokakin oli loistavaa ja viellä loistavempii oli meidän Toustit! Rangaistuset olivat oikein sopivia ja saatoin itsekkin aukoa päätäni turhaan ja näin kärsin rangaistuksen ^^. Sitsien jälkeen lampsimme MOL:n eteen juoamaan loputkin viinit ja siitä sitten baariin jatkoille. Yllättävintä oli että toogilla pääsi baariin sisään :D Noh, iltahan meni siitä etiäpäin oikein mukavasti nimimerkillä kuuen aikaa aamulla kotona... 
Niin hyvää Publicin vessaselfiee
Niin hienoi toogii! 
Keskiviikkona alkoi sitten kaikille avoin vappu ja äkkinäisen takatakatakatakatakatalven takia pidimme sovitun piknikimme LIROn toimistolla ja eipä se todellakaan ollu huono idea ollenkaan! Riihimäeltäkin oli saapunut insinöörivahvistusta ja meillä oli todella hauskaa ja mukavaa, jopa niinkin mukavaa että Joel pystyi nukkumaan melkein puolen tunnin superunet meijän KreBan kanssa :3 Illalla olikin sitten LAMKOn järkkäämät bileet ja eipä sieltäkään ny mitään huonoa voi sanoa. Seura oli kivaa, juotavaa sai valuuttaa vastaan ja Raaka-aine veti hyvän keikan!

KreBan vieres (päällä) oli näemmä hyvä nukkuu
Omnom ruokaa!
Vappupiknik @TSTO ©Marce_

Vappuskumppaa! @Tivoli  ©Marjut


Vappuaattona homma alkoikin lakituksella, jossa itsekkin olin parin muun kanssa. Liispa (Piispa mut ku Lahes ollaan niin se on ällällä ilman deetä) piti hyvän puheen. KreBakin sai oman lakkinsa. Siitä jatkoimme Veskulle jossa oli Limu Radio soittelemassa musaa ja pitämässä musavisaa. Heh ja tietenkin Team Juon sunkin Jallus voitti ;)  Myös jokavuotinen "solmi-joku-tolppaan-ja-pistä-juomaan-juoma" perinne tehtiin ja uhriksi tänä vuonna joutui meijän tiedotusvastaava. Neljält aloitimme vuosittaiseks perinteeks muodostuneen paraarikulkueen jossa kiersimme torin kautta hirvipatsaalle, joka sitten lakitettiin tänä vuonna Naturan toimesta. Näin ollen Hirvi sai lakin ja samalla YO-lakin sai pistään päähänsä virallisesti. Meno jatkui tämänkin jälkeen Veskulla jossa sitten fiilisteltiin lisää vappua ja odottelemaan että päästäisiin Seurahuoneelle jossa meillä oli vapun viralliset jatkot. 

Video on napattu KreBan facebookist linkki

KreBa oli jo seipäässä ennenkuin vappu kerkesi kunnolla alkaa 
© Teppo
Poliisin sanoin: panttivankitilanne ja tilanteeseen sopiva viuhahdus
Äiti oli niin ylpee et jonkun tutkinnon sain! ©Marjut
Poikien uus vappuperinne: Hirvellä ratsastus
Meijä hallitust vuosimallia 2015 valitettavasti sihteeri kerkes
kadota ennen kuvaa ja bilevastaava nro2. oli kateissa.
©Enja
Lauri ja sen ihastuttava kilttikäyttäytyminen
© Enja
LIROlaisii! <3 ©Enja



Vappupäivänä haalari elivät viimeisen päivän: eli otin kaikki merkit irti ja muut tilpehöörin. Merkkejä oli kertyny kivasti se 132 kpl ja muutama merkki on viellä tältä kouluvuodelta saamatta. Elikkäs haalareitten tarinahan on se että ensi syksyllä Lahen insinööriopiskelijat saavat omat haalarinsa (YAY) ja niihin tuli ennakoituu siten että otin merkit pois ja sit ku uuet tulee niin ommellaan muutamien koulutovereiden kanssa sormet rei'illä kii ennen ku koulut virallisesti alkaa. 

Haalarit ennen operaatiota
Siin ne on: 132 haalarimerkkiä

Tällästä tällä kertaa! Lisää opiskelijan tarinaa tulee sitten syksyllä, koska tällä mimmillä alko kesäloma! Mutta kyllä kesäkuulumisia rustailen tänne :3

Huomenna jos Porokari suo, meillä ei ole rapilaa vaan olemme kännissä- Liispa 2015 aka Hekku Härmä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti